KKO:1981-II-110
- Asiasanat
- Oikeudenkäyntimenettely, Väittämistaakka riitajutussa, jossa sovinto sallittu, Työsuhde, Näyttövelvollisuus työehtosopimuksen ns. yleissitovuudesta
- Tapausvuosi
- 1981
- Antopäivä
- Diaarinumero
- S 80/771
- Taltio
- 255
Ään
Jutussa, jossa ei ollut riitaa työehtosopimuksen soveltamisesta kantajan työsuhteeseen, tuomioistuimen ei tullut viran puolesta tutkia, oliko työehtosopimusta pidettävä TSL 17 §:n 1 mom:ssa tarkoitettuna ns. yleissitovana työehtosopimuksena.
IV-jaosto
ASIAN KÄSITTELY ALEMMISSA OIKEUKSISSA
A oli kommandiittiyhtiölle B:lle ja sen vastuunalaiselle yhtiömiehelle C:lle 28.1.1978 tiedoksi toimitetun haasteen nojalla Kajaanin RO:ssa lausunut, että hän oli ollut yhtiön palveluksessa 28.8.1977 alkaen kunnes työsuhde oli yhtiön toimesta irtisanottu päättymään 21.10.1977 työn vähyyden vuoksi. Peltialan työehtosopimuksen 22 §:n 5 momentin soveltamisohjeen mukaan työntekijälle oli maksettava lomaltapaluuraha työsuhteen päättyessä maksettavaan vuosilomalain 10 §:n mukaiseen lomakorvaukseen myös silloin, kun työsuhde irtisanottiin työn vähyyden vuoksi. Työsopimuslain 17 §:n 1 momentin perusteella yhtiö oli velvollinen suorittamaan A:lle myös lomaltapaluurahan. A:lle oli kuitenkin maksettu vain lomakorvaus ilman lomaltapaluurahaa. Sen vuoksi ja kun A:lle ei ollut siten suoritettu kaikkia työsuhteesta johtuvia saatavia työsuhteen päättyessä, A oli vaatinut yhtiön ja sen vastuunalaisen yhtiömiehen C:n velvoittamista yhteisvastuullisesti suorittamaan hänelle lomaltapaluurahana 50 prosenttia vuosilomapalkasta 341 markasta eli 170,50 markkaa sekä odotusajan palkkana kuudelta päivältä 528 markkaa, molemmat määrät 6 prosentin korkoineen 21.10.1977 lukien.
Yhtiön ja C:n vastustettua kannetta sillä perusteella, että työsopimus A:n kanssa oli tehty määräajaksi eikä A:ta ollut irtisanottu työn vähyyden vuoksi, RO p. 21.2.1978, koska A:n työhön ottamiseen ja työsuhteen päättymiseen liittyvien olosuhteiden perusteella oli pääteltävissä, että A:n työsuhde oli ollut määräaikainen, eikä lomaltapaluurahaa sen vuoksi työsuhteen päättyessä ollut suoritettava, oli hylännyt kanteen.
Itä-Suomen HO, jonka tutkittavaksi A oli saattanut jutun, t. 10.4.1980 oli tutkinut sen. Koska työsopimuslain 17 §:n 1 momentissa tarkoitetulta alan valtakunnalliselta työehtosopimukselta edellytettiin, jotta sitä olisi vähimmäisehtojen määrittämisessä noudatettava yleissitovana, sellaista edustavuutta asianomaisella työalalla, että sopimuksen työehtosopimuksen mukaiseen soveltamispiiriin, huomioon ottaen työehtosopimuslain 4 §:n säännökset, kuului ainakin noin puolet alan työntekijöistä eikä A ollut näyttänyt, että kanteessa mainittu työehtosopimus olisi kysymyksessä olevana aikana soveltamispiirinsä puolesta täyttänyt sanotun vaatimuksen, eikä yhtiö siis ollut velvollinen maksamaan A:lle lomaltapaluurahaa, HO oli jättänyt, asian RO:n päätöksen lopputuloksen varaan.
Pyytäen valituslupaa A haki muutosta HO:n tuomioon. Lupa myönnettiin. Yhtiö ja C yhteisesti antoivat näiltä hakemuksen johdosta pyydetyn vastauksen.
KORKEIN OIKEUS
KKO t. tutki jutun. Jutussa ei ollut asianosaisten välillä ollut riitaa, siitä oliko HO:n tuomiossa kerrottua työehtosopimusta sovellettava A:n työsuhteeseen, vaan ainoastaan siitä, oliko A:n työsopimus ollut määräaikainen vai toistaiseksi voimassa oleva. HO:n ei siten olisi tullut viran puolesta lausua tuomiossaan siitä, oliko työehtosopimusta pidettävä työsopimuslain 17 §:n 1 momentissa tarkoitettuna työehtosopimuksena, eikä siis perustaa ratkaisuaan seikkaan, johon ei ollut vedottu. A:n ja yhtiön välisen sopimuksen tarkoituksesta kävi ilmi, että työsopimus oli ollut määräaikainen. A ei ollut kiistänyt yhtiön ja C:n jutussa ilmoittamaa seikkaa, että työehtosopimuksen mukaan yhtiön ei tullut maksaa A:lle lomaltapaluurahaa, mikäli työsopimusta oli pidettävä määräaikaisena. Näillä perusteilla KKO harkitsi oikeaksi jättää asian HO:n tuomion lopputuloksen varaan. A velvoitettiin suorittamaan yhtiölle ja C:lle yhteisesti korvaukseksi näillä vastauksen antamisesta KKO:ssa olleista kuluista 650 markkaa.
Eri mieltä olevien jäsenten lausunnot
Oikeusneuvos Lindholm: olen samaa mieltä kuin enemmistö siitä, ettei HO:n olisi tullut viran puolesta lausua työehtosopimuksen sovellettavuudesta A:n työsuhteeseen. Koska HO on perustanut ratkaisunsa seikkaan, johon ei ollut vedottu, eikä ole antanut lausuntoa siitä riidanalaisesta kysymyksestä, oliko A:n työsopimus määräaikainen vai toistaiseksi voimassa oleva, harkitsen oikeaksi, poistaen HO:n tuomion, palauttaa jutun HO:een uutta lainmukaista käsittelyä varten. Äänestyksen tuloksen johdosta velvollisena lausumaan pääasiasta olen KKO:n tuomiolauselmasta ilmenevällä kannalla.
Oikeusneuvos Takala: tutkin jutun. Siltä osin, kuin on kysymys työehtosopimuksen sovellettavuuden ratkaisemisesta viran puolesta, olen samaa mieltä kuin enemmistö. Pääasian osalta katson, etteivät kommandiittiyhtiö ja C ole näyttäneet, että A:n kysymyksessä oleva työsuhde olisi sovittu määräaikaiseksi, ja että työsopimus niin ollen on katsottava tehdyn olemaan voimassa toistaiseksi. Harkitsen oikeaksi, poistaen HO:n tuomion ja kumoten RO:n päätöksen, velvoittaa yhtiön ja C:n yhteisvastuullisesti suorittamaan A:lle lomaltapaluurahana vaaditut 170 markkaa 50 penniä 6 prosentin korkoineen 21.10.1977 lukien sekä, koska A:n työsuhteesta johtuvien saatavien suoritus tältä osin siten on työsuhteen päättyessä viivästynyt, odotusajan palkkana kuudelta päivältä vaaditut 528 markkaa 5 prosentin korkoineen haastepäivästä 28.1.1978 lukien.
Ratkaisuun osallistuneet: oikeusneuvokset Jalanko ja Surakka sekä ylimääräinen oikeusneuvos Mäkinen